Vuoden päästä aion olla 30 prosenttia kevyempi kuin nyt. Tähän blogiin kirjaan ajatuksia ja muistutuksia lähinnä itselleni asiasta.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Uusi lihas
Viikonlopun mättäminen näkyi tänä aamuna ikävästi vaa'alla (joo kävin vaikkei olisi pitänyt) ja se tarkoittanee sitä, että pitäisi vähän tiukentaa liikkumisia ja myöskin syömisiä tällä viikolla. Tänään yritän raahautua salille illalla, huomenna ehkä aamulla ja keskiviikkona olisi tiedossa taas kävelylenkki. Loppuviikko ja viikonloppu pitää vielä suunnitella, koska jostain syystä viikonloppuisin en yleensä saa itseäni liikkeelle.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Syöpöttelyä
Olimme siis syömässä ihanasti kahden miehen kanssa Ristorante Gastonessa, joka oli ehkä vähän back up plan -paikka aluksi, mutta osoittautuikin loistavaksi valinnaksi. Paikka oli tunnelmaltaan intiimi ja mukava ja ruoka oli maistuvaa. Päätimme jo etukäteen heittää yhdeksi illaksi vähähiilihydraattisen ruokavalion ikkunasta ja söimmekin neljän ruokalajin menun viineineen, vaikka mielessä kyllä kävi, että ehkä ne kaksi siivua ihanaa tuoretta pullamaista leipää olisi voinut jättää syömättä. Menun pasta-väliru8no nehän nyt oli vähän niinkuin ilmaisia, eihän niitä voinut olla syömättä!) oka oli myös valinnainen, joten senkin olisi voinut jättää väliin. Samoin kahvin kanssa tarjotut suklaat Noh, kerranpa sitä syödään tällä lailla. Ruokailun päätteeksi menimme vielä katsomaan stand upia The Circukseen, josta kuitenkin poistuimme puolivälissä ihan vaan sen takia että uni alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Aamulla sain hillittyä itseni ja söin vain jugurttia ja mustikoita aamupalaksi (kuten joka aamu ja ilta), vaikka mies teki kananmuna-nakki-leipäjuusto annoksen itselleen. Kun haimme Koon ja Ässän isovanhemmilta, sorruin kuitenkin ottamaan lampaan kanssa perunaa, koska muutakaan lisuketta ei ollut tarjolla. Kotona napostelin Suolapähkinöillä, Garamont-juustolla ja taisi siinä pari suolakeksiäkin mennä. Illalla tyttöjen kanssa Karl Johanissa otin kyllä salaatin, mutta en pystynyt vastustamaan kotitekoista jäätelöä.
Summa summarum, olen viimeisen kahden päivän aikana syönyt jumalattomasti, kuluttanut 0 kaloria, nauttinut huomattavasti enemmän kuin potenut huonoa omatuntoa ja huomenna pyrin palaamaan takaisin ruotuun Piloxingin parissa ja syömällä vähemmän ja kevyemmin.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Helsinki sight seeing
Tällä viikolla meillä tuntuu olevan vähän joka ilta ja aamu jotain, joten oman kuntoilun ja siihen vielä päälle miehen kuntoilun sovittaminen aikatauluihin on ollut aika haastavaa. Viime viikolla tuli kaksi merkintää kalenteriin että en ollut liikkunut tuntia, joten en haluaisi ottaa yhtäkään merkintää tälle viikolle. Tänään kuitenkin tarkoitus mennä salille, huomenna viikottaiselle keskiviikkolenkille, torstaina salille ja perjantai on vielä vähän kysymysmerkki. Sumplailua, sumplailua!
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Mättöpäivä
Koska aamu oli jo mennyt ihan plörinäksi, niin päätin sitten heittää koko päivän ihan lekkeriksi. En käynyt urheilemassa ja illalla menin kaverin kanssa vielä pizzalle ja ostin leffaan karkkia. Tietyllä tapaa ehkä oli hyvä keskittää mättö yhdelle päivälle ja sitten taas pyrkiä palaamaan ruotuun, mutta tänään sunnuntaina on ollut todella laiska olo, joka johtunee eilisen mätöistä. No, aion sentään mennä kokeilemaan uutta lajia - piloxingia, joten jospa siellä saisi kulutettua esim. 1/6 osan siitä rasvapommipizzasta jonka eilen pistelin menemään.
Kävin hakemassa toissa päivänä varastosta laatikon, jossa oli vaatteita, jotka olivat jääneet pieneksi jossain vaiheessa. Ihan kun olisi käynyt shoppailemassa, koska nyt kaappiin pääsi neljät (!!) housut ja pari paitaa ja laatikkoon jäi vielä vaatteita joihin aion mahtua parin kuukauden päästä. Samalla mietin, että voisin korjata kaapista pois liian isoja vaatteita erilliseen varastoon vietävään laatikkoon. En ihan vielä kuitenkaan uskalla heittää niitä pois siinä uskossa, että paluuta entiseen ei ole.
maanantai 14. lokakuuta 2013
Haravointi
Palaan vielä vähän lauantaihin: kuten n. tuhat muutakin ihmistä, lähdin lauantaina Nuuksioon retkeilemään Ässän kanssa. Meitä oli isompikin porukka ja valitsimme viisaasti vähän vähemmän tunnetun paikan kuin Nuuksionpään, jossa lehtijuttujen perusteella kaikki muut olivat olleet. Olin etukäteen katsonut kartasta, että talsittavaa tulisi n. kilsa suuntaansa eli reitti jonka Ässäkin hyvin jaksaisi. Menomatkalla porukan "suunnistaja" kuitenkin päätti ottaa ns. vapaan suunnan jonka takia sekä kiipesimme älyttömän jyrkänteen yli ja suon läpi käyttämättä polkuja ja käytimme matkaan puolitoista tuntia (sienipysähdykset tietysti hidastivat kyllä myös). Olin äärettömän ylpeä Ässästä joka kiipesi kuin pieni marakatti omaan kokoonsa nähden huikeita nousuja ja kahlasi nenäänsä myöten suopursujen keskellä. Itselläkin tuli aikamoinen hiki, mutta onneksi oli ehtinyt nostaa kuntoa jo pari kuukautta, ettei ihan hyytynyt. Takaisin päin tulimme sivistyneesti suoraa polkua pitkin ja vaikka Ässä alkoi olla jo aika hyytynyt ja lähinnä mateli eteenpäin, suoritimme reitin puolessa tunnissa. Pienet pisteet myös itselleni, että suoriuduin yksin (tai no Ässän kanssa) retkipaikalta takaisin autolle, kun muut jäivät vielä herkuttelemaan kermassa haudutetulla leipäjuustolla.
Tuon metsäretken jälkeen menimme siskolleni syömään pulled porkia ja hiilaripäissäni vedin kaksi ihanaa leipää tuolla nyyhtölihalla täytettynä. Mies sekosi kyseisestä tuotteesta täysin ja meillä onkin sen jälkeen tehty Pulled porkia jo kertaalleen ja uusi mötkö jo odottelee jääkaapissa.
Tänään käväisin salilla, jonne oli jo oikeastaan aika hinku päästä, mutta jotenkin itse salilla olo tuntui tökkivän. Ihmisiä oli jotenkin liikaa taas ja jätin pari laitetta väliin, kun en viitsinyt alkaa jonottelemaan. Olin ajatellut mennä infrapunasaunaan (olen huijannut itseni ajattelemaan, että pelkkä siellä istuminen voisi laihduttaa), mutta sielläkin oli joku toinen jo hikoilemassa, niin en viitsinyt ängetä seuraan. Huomenna täytyy alkaa tekemään jotain ryhtiliikettä, koska muuten perjantain punnitus alkaa näyttämään huonolta.
torstai 10. lokakuuta 2013
Plus 600 g!
Katselin vähän "tilastoja" projektini etenemisestä: Elokuussa päiviä, jolloin en liikkunut tuntia oli kaksi (n. 6 %), syyskuussa päiviä oli seitsemän (23 %!!!) ja nyt lokakuussa tähän mennessä on ollut jo kolme! Nyt on siis tehtävä jotain asialle, jotta tälle kuulle ei tule enempää merkintöjä. Syyskuussa ainakin kaksi päivistä oli sellaisia, jolloin omasta laiskuudestani johtuen vain jäin sohvalle, enkä lähtenyt mihinkään. Pari päivää oli tietysi niitä, jolloin olin kipeä ja pari päivää sellaisia, että en ehtinyt urheilla. Yllättävää tässä on kyllä se, että viikonloput on ne jolloin useimmiten en ole saanut liikuttua tuntia. Tietenkin on ehkä tullut haravoitua tms, mutta ei sellaista varsinaista liikkumaan lähtemistä. Tänä viikonloppuna aion käydä liikkumassa sen tunnin!
Ruokailun suhteen kevyt ja vihannes- ja marjapitoinen ruokavalio on pitänyt hyvin, joten siihen ei ole oikeastaan parannettavaa. Myös herkkuja on tullut syötyä välillä, mutta niin sen pitää ollakin, tai muuten koko homma kosahtaa siihen että on liian tiukka syömisten suhteen. Eilen vedin myös tuplajuustohampurilaisen, kun niitä jäi työpaikan markkinointikeikalta. Oli muuten aika pahaa, varsinkin kylmänä, eipä tule ikävä niitäkään!
Jeba, ensi viikon perjantain painotavoite on saada kilo pois.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Kilpailua
En oo koskaan ollut juurikaan millään tasolla kilpailuhaluinen liikunnan saralla, mutta jösses kuinka tänään tuli oikein semmonen "vähänkö mä näytän sulle" -olo salilla kun olin crosstrainerillä ja siihen tuli semmonen tiukkapyllynen nuori mimmi viereiseen laitteeseen. Se luki samalla lehteä (siis siinä crosstrainerillä!) eikä pitäny käsijutuista kiinni ja meni vähän lujempaa ku mä koko ajan. Normi kahdenkymmenen minuutin sijaan mun oli siis pakko olla siinä laitteella kolmekymmentä minuuttia jotta olin kauemmin kuin se pimatsu. Se ei tietystikään hionnut pisaraakaan tai ollut ollenkaan hengästyny, mutta se tekikin vaan 20 minsaa.. heh.
Jep jep. Musta tulee myös tiukkapyllynen, hikoilematon, hengästymätön pimatsu!
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Hämmennystä
No pitääpä vaan toivoa sitten, että ensiviikolla ei tule nousua painoon.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Radio silence
Monta päivää liikunnattomuutta tai vain pientä liikuntaa putkeen, ahdistus! Pohjalla tässä siis tietysti on se että perjantaina raahattuamme kolme pakettiautollista roinaa sorttiasemalle mittasin lopuksi itseltäni 38,6 astetta kuumetta. Lauantai meni virallisesti ja myös henkisen luvan kanssa levätessä. Sunnuntaina oli jo hieman parempi olo, mutten silti tehnyt mitään (tai no käveltiin n. 20min..). Maanantaina, kun tajusin kokeneeni jonkun tason ihmeparantumisen, taitoin työmatkat pyörällä (yht. 40min). En jaksanut/ehtinyt tehdä muuta. Tänään olin töiden jälkeen nauttimassa työporukalla skumppaa joten neljän lasillisen jälkeen en saanut ylipuhuttua itseäni enää salille. Pöh! Pikku hiprakassa olisi varmaan rautakin noussu helommin! No, huomenna tähän onneksi tapahtuu korjausliikettä, koska menen aamulla salille ja illalla kävelemään! Ruokailut on onneksi edelleen sujuneet ilman repsahduksia!