perjantai 30. elokuuta 2013

Vaihtoehtojen vähyydestä

Noniin, sorruin siis käymään vaa'alla jo tänään ja painoa oli lähtenyt viime viikosta reipas kilo, hyvä hyvä! Täten voisin ehkä siirtää ihan virallisestikin punnituspäivän perjantaihin lauantain sijaan.

Nyt kun projektia on semmoinen kuukausi mennyt, voisin kirjoittaa joitain huomioita ylös:
- Motivaatio on edelleen hyvä ja tuntuu että tällä kertaa projekti jatkuu hamaan tulevaisuuteen
- Herkkuja ei ole tehnyt juurikaan enää mieli, mutta en myöskään ole potenut huonoa omaatuntoa, vaikka herkkuja olisikin tullut syötyä
- Kevyen vaihtoehdon valitseminen on alkanut tulla luonnostaan. Tänään työlounaalla en joutunut enää muistuttaaman itseäni etten ottaisi kermaperunoita tai ihanaa, tuoretta, lämmintä leipää.
- Urheilulajeja tulisi ehdottomasti kehittää lisää. Toivon mukaan lauantain kahvakuula olisi jees!
- Ihanaa että kiloja on lähtenyt
- Luulen tai ainakin kuvittelen, että tunti liikuntaa päivässä on myös kiinteyttänyt olemustani
- Joka paikkaan sattuu koko ajan, koskakohan tää helpottaa..?
- Ruuat mitä ollaan tehty kotona on edelleen olleet tosi hyviä ja terveellisiä ja vieläkin löytyy uusia juttuja mitä kokeilla.
- Itsensä saaminen liikkeelle on välillä hieman vaikeutunut. Tuntuu, että omaa muuta aikaa kuin liikkumista ei juurikaan ole, koska lähden kävelemään tai pyöräilemään kun lapset on saatu nukkumaan ja kun tulen takaisin olen niin väsynyt että menen nukkumaan. Niin ja miehen kanssa kahden vietetty aika on ollut myös aika kuitilla, no sitten kun on -10 kg niin menemme oikein treffeille! Korjausliikkeenä pitäisi tehdä se, että menisi pyörällä töihin (tällä viikolla 0 kertaa koska alkuviikko meni oksutaudissa ja sitten oli lasten päiväkotiin viemistä ja tänään kokous keskustassa), jolloin 30min urheilua tulisi jo työmatkoissa ja silloin illalle riittäisi esim 30 min rehkimistä pihalla tms.

Urheilulajeista lisää vielä: Toistaiseksi urheilulajeinani on ollut oikeastaan vaan kävely ja pyöräily. Tämä on alkanut vähän maistua puulta tai ei edes niinkään, vaan ongelma on pikemminkin se, että pidän pyöräilystä lähinnä vain jos on joku päämäärä mihin pyöräillä ja kävelyn ongelma tällä hetkellä on se, että jalassani on hillitön rakko (ei johdu uusista ihanista kengistäni vaan päivän korkkareillakävelystä) ja selkäni on tänään myös ollut kipeä. Eilen kävin pyöräilemässä juurikin tällaista päätöntä pyöräilyä pitkin poikin ja katsoin vähän väliä kelloa että vieläkö pitää ajaa joku lisälenkki että tulee tunti täyteen. Ensiviikolle taidan varata Zumban jollekin päivälle.

torstai 29. elokuuta 2013

Suuret housut

No niin, vatsatauti selätetty ja tunti liikuntaa päivässä tavoite saatu onnekkaasti jatkumaan, vaikka yhdelle päivälle ei nyt tullutkaan merkintää.

Tänä aamuna huomasin ilahduttavan asian, nimittäin että kesällä ostamani farkut, joita en juurikaan ole vielä käyttänyt ovat löysät päälläni tai oikeastaan liian isot! Tämän huomaa sekä reisien, että vyötärön kohdalta. Tästä tuli hyvä fiilis, vaikkakin mielessä kävi että siinä meni taas 60 euroa "huti-ostoon". No, onneksi housuja voi aina pienentää (niin, tai siis viedä äidille tai anopille pienennettäväksi)!

Tämän illan ennalta sovittu kävelylenkki peruuntui, kun kaveri ilmoitti olevansa kipeä. Toisaalta tämä oli ihan hyvä juttu, koska päkiässäni on iso ja kipeä rakko, mutta nyt pitäisi sitten saada itsensä vaikka pyörän selkään illalla, sillä työmatkakin taittui tänään autolla. Esikoinen aloittaa tänään uudessa tenavajumpassa, joten ehkä pitäisi mennä sinne kävellen tai pyörällä, jotta voisi osan päivän liikunnasta ainakin sisällyttää hyötyliikuntaan.

Yritän vielä malttaa etten kävisi huomenna vaa'alla, vaan vasta lauantaina, mutta saas nähdä :)

maanantai 26. elokuuta 2013

Laattatauti

Öö, eipä juuri muuta sanottavaa. Ruokavalio ollut ERITTÄIN kevyt tänään ja liikunnaksi voisi merkitä vatsalihasliikkeet ylösannin lomassa. Yäk!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Voihan särky, au!

Joillain urheilun myötä paikat ei enää tule kipeiksi ja lihakset kasvavat. No. Mulla selkeästi paikat vaan kipeytyy ja kipeytyy koko ajan enemmän! Siis oon pelkkä puupökkelökun yritän nousta vaikka sohvalta ylös ja tän illan kävelyllä särki polvia, nilkkoja, selkää ja joka paikkaa! Koskakohan tää kipu alkaa hellittää?

Huomenna joudun menemään autolla töihin, joten illalle täytyy kehitellä joku liikunta. Näillä kivuilla voin sanoa että se ei ole kävely, joten vaihtoehdoksi taitaa jäädä pyöräily. Pitäisi kehitellä jotain uusia lajeja. Uimisesta tykkäisin, mutta siihen ei vaan ole aikaa.

Katotaan pääsenkö huomenna ees sängystä ylös.

lauantai 24. elokuuta 2013

Urheiluvamma

Tultiin eilen mökille istuttuamme n. tunnin ensin pääkaupunkiseudun ruuhkassa. Koska päivän liikunta-annos ei ollut tullut täyteen, lähdin souturetkelle. Olin kuvitellut että reitti saaren ympäri olisi n. 5km, mutta sports tracker paljasti sen olevankin vain 3,25km ja sain vain puolentunnin urheilut merkittyä. Palkinnoksi tästä sain vielä rakon käteeni, vaikka olin pitänyt hanskoja kädessä!

Perheessä velloo tällä hetkellä vatsatauti, joten saa nähdä joudunko minäkin pikalaihdutuskuurille.. yleensä en ole näitä onnistunut välttämään.

Illalla kävelylle, toivottavasti nilkka ei vihoittele.

torstai 22. elokuuta 2013

Lentävät kengät

Olen tähän asti käynyt iltakävelyillä (ei, en uskalla kutsua niitä vielä lenkeiksi) vaellussandaaleissa ja niistä on tullut erinäisiä vaivoja kuten päkiän hiertymistä ja toiseen nilkkaan kohdistuvaa kipua. Päätin siis, että on aika käydä ostamassa uudet lenkkarit, jotka soveltuvat kävelemiseen. Normaalisti en missään nimessä näin alkuvaiheessa kuntoiluprojektia sijoittaisi suurta summaa "välineisiin" mutta nyt ostin 80 euron kävelykengät Stadiumista. Koska päivän liikuntatuntia ei ollut vielä tehty, päätin lähteä kävelemään kun sain pojat nukkumaan. Ja siis voi täydellisyys ja ihanuus jne! Kengät oli TÄYDELLISET! Pehmeät kävellä (tuntui paljon vähemmän polvissakin), kivan näköiset, tukevat ja tuntui kuin ne olisi lähes kävellyt puolestani. Aivan eri kävelykokemus kuin aiemmin! Innostuneena kävelinkin pidemmän reitin vielä mitä olin ajatellut ja nopeammalla keskinopeudella kuin yleensä!

Tänä aamuna kävin vaa'alla taas ja painoa oli viime viikosta lähtenyt kilo. Jälleen oletin, että olisi voinut lähteä enemmänkin, mutta ehkäpä selitys löytyy siitä että viime aikoina olemme tehneet aiempia viikkoja enemmän kermapohjaisia ruokia. Tämän päivän liikunnat ajattelin illalla suorittaa mökillä soutamalla läheisen saaren ympäri! Ihan kiva saada vähän vaihtelua pyöräilyyn ja kävelyyn. Tosin olen kyllä lauantaille jo sopinut kävelytreffitkin naapurin kanssa - luvassa ilmeisesti aika rankkaa treeniä koska naapuri on selkeästi paremmassa kunnossa kuin minä. No, pitää luottaa rakkaisiin lenkkitossuihin, että ne tuplaa normaalin nopeuteni!


tiistai 20. elokuuta 2013

Turpeat nilkat

Eilen oli onneksi taas sen verran hyvä ilma (paitsi tosi kylmä aamulla!), että pääsin pyöräillen töihin. Laitoin pitkästä aikaa lenkkarit/tennarit jalkaan varvastossujen tai sandaalien sijaan ja koska töissä laiskotti, en jaksanut vaihtaa korkkareita jalkaan. Kun olin lähdössä töistä huomasin pukuhuoneessa kuinka ällöttäviltä nilkkani näyttivät - turpeilta! En ole viime aikoina kiinnittänyt niihin huomiota, mutta jotenkin nyt tennareissa ja vielä sellaisissa matalavartisissa sukissa oikein korostui kuinka paksut nilkat mulla onkaan. Täten siis lisään kohdan 41. Haluan saada sirommat nilkat!!

Työmatkaani tosiaan menee enää yhteensä puolisen tuntia, niin olen pakottanut itseni liikkumaan lisää vielä illalla. Eilen kylläkin tein lähinnä pihatöitä: pakkasin vaahteran oksia ja lehtiä yhteensä kahdeksaan jätesäkkiin. Ei mitään überraskasta, mutta tuli kuitenkin pieni hiki pintaan. Palkinto tässä ennen kaikkea oli ehkä se, että tajusin että jaksan vielä klo 20 lähteä tekemään ilman taistelua jotain tuollaista puuhaa, kun vanha minäni olisi todellakin jäänyt sohvalle katsomaan telkkaria! Sivuhuomiona mainittakoon, että vaikka ahertaisin että saataisiin meidän takapiha kuntoon, niin silti se on ihan kaamea kaatopaikka. Aivan käsittämättömän iso duuni!

Illalla menen jo viikottaiseksi muuttuneelle kävelylle kaverin kanssa. Pitänee ottaa miehen uusi sykemittari testaukseen.

maanantai 19. elokuuta 2013

Vertaistuki

Projektini vertaistukena toimii rakas aviomieheni, joka on nyt ruokavalion muutoksella tiputtanut saman verran kuin minä ruokavalion muutoksella ja tunnin urheilun lisäämisellä päivään. Aina kun iloitsen että paino on edes vähän tippunut, mieheni käy vaa'alla (vaikkei ole viikkoon urheillut yhtään) ja hänenkin painonsa on aina tippunut vähintään saman verran. Good for him, mutta alan harkita jotain toista vertaistukihenkilökseni :)

Tänään jäi sateen vuoksi työmatkapyöräily väliin, joten lähdin kuopuksen kanssa kävelylle. Kuopus nuokkui rattaissa ja mikä kävelin 6,4km ja yhteensä vähän yli tunnin. Teki kyllä hyvää, erityisesti mielelle joka on ollut viime päivinä taas vähän työmasennuksessa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hyvä hiki sentään!

Joo no voi perse! Pitkä postaus hävisi johnkin!!

En jaksa kirjoittaa uudestaan. Lyhennelmä: tunti zumbaa, tsiisus että oon läski (tunti omaa hikoilevaa kuvaa jumppastudion peileistä), viiden kerran sarjakortti ostettu.

lauantai 17. elokuuta 2013

2. punnitus

Jesh, taas lähtenyt 1,7kg. Jotenkin ehdin jo toivoa että olis ollut yli 2 kun ajattelin että tässä alussa tippuis nopeasti, mutta pitää olla tyytyväinen tohonkin!

Huomenns testaamaan vieläkö tykkään zumbasta!

torstai 15. elokuuta 2013

Lissää liikuntaaa!

Huomasin tässä eilen kun kaatosateessa pyöräilin töihin (woohou!), että siinä missä alunperin viime viikon alussa pyörämatka taittui n. 25 minuutissa vanhalla ritsalla Tunturi Vip pyörällä ja vähän eri reittiä, niin nyt suhaan töihin parhaimmillaan 15 minuutissa kiitos uuden pyörän, mahdollisesti hieman kasvaneen kunnon ja nopeamman reitin. Tämä on tietenkin positiivinen asia sikäli että työmatkaan ei kulu niin paljoa aikaa, mutta nyt tajusin kauhukseni että pelkällä töihin ja takaisin pyöräilyllä en saakaan täyteen tuntia liikuntaa päivässä!

Mietin siis eilen että ilmeisesti pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä vielä jollain pienellä kävelyllä/pyörälenkillä vielä iltaisellakin, jotta tunti täyttyy. Aluksi kyllä teki mieli ajatella asiaa niin, että jonain päivinä on tullut sekä pyöräiltyä, että tehtyä tunnin kävelylenkki, ja se voisi kompensoida muitakin päiviä, mutta ei se taida ihan niin toimia. No, tänään työmatkapyöräilyn lisäksi aion pyöräillä vielä leffaan illalla, josta tulee toinen puolituntinen!

Viime viikon vähähiilihydraattinen ruokavalio on jatkunut edelleen, koska olo on ollut huomattavasti virkeämpi ja freesimpi. Vaikka painoa on vasta kolme kiloa rapissut (nesteitä varmaan), niin eilen olin huomaavinani että aiemmin tiukat farkut tuntuivat tippuvan päältä. Huomenna aion taas käydä vaa'alla ja toive olisi että olisi kaksi kiloa taas lähtenyt.

Sovittiin muuten miehen kanssa että kun molemmilta on lähtenyt 10kg mennään Farangiin syömään. Sitä odotellessa!

Hieman jatkoa projektin motivaatiot-listaan:
31. Haluan voida laittaa jakkupuvun tms päälle ja näyttää professionaalilta, jos sellainen tilanne tulee eteen  :)
32. Toivon että poskipäät tulee taas kivasti esiin.
33. Haluan olla esimerkkinä pojilleni
34. Haluan sitten laihempana innostaa jotain muutakin laihduttamaan/laihtumaan
35. Toivon mukaan naaman kavetessa ja kaulan "pidetessä" kaksoisleuan kadotessa hiukset näyttäisi oikeasti pitkiltä sitten kun ne joskus on pitkät. (okei, tää oli vähän sekava)
36. Voishan tota rintavakoakin olla vähän vähemmän.
37. Eilen tuli ajatus siitä, että voisin joskus tulevaisuudessa parin vuoden päästä ajatella juoksevani jonkun lenkin. Se olis aika siistiä. Meidän lähellä menis just hyvä 5km lenkkiratakin, jota nyt oon kävellyt.  Kyllä mä haluaisin joskus voida juosta.
38. Haluan päästä joskus siihen tilanteeseen, että mahdun taas hääpukuuni.
39. Jos päätetään hankkia/yrittää vielä kolmatta lasta, haluan olla paremmassa kunnossa kun olen raskaana ja tietenkin painaa vähemmän.
40. Voisin HopLopissakin kiipeillä paljon helpommin!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ensimmäinen!

Nyt on sitten ensimmäinen punainen ruksi kalenterissa! Se siis merkkinä siitä, että en tiistaina päässyt liikkumaan tavoitteenani olevaa tuntia päivässä. Tän lisäksi kävin kaverin kanssa pakistanilaisessa syömässä ja en vaan kyennyt vastustamaan naan-leipää ja myös riisiä tuli vedettyä. Mutta siis kyllä on ihmisen luonto heikko kun puolivälissä naan-leipää jopa mietin, että pitäisköhän syödä vaan puolet, mutta ennen kuin ehdin asiaa edes sen enempää ajatella olin jo kiskaissut napaani koko leivän.

Noh, jotta tämä repsahdus ei tuntuis ihan niin pahalta niin pitää kuitenkin mainita, että olin luovuttamassa verta, mikä esti liikkumisen illalta.

Tänään aamulla tuli taas vettä kuin E:n persiestä, joten en päässyt pyörällä töihin. Onneksi saatiin logistiikkakuviot järkättyä niin, että pääsen kaverin kanssa illalla kävelylenkille ja saan päivän tunnin täyteen.

Ps. Oon aivan fiiliksissä siitä miten terveellisesti meidän perhe on viime aikoina syöny! Jee!

maanantai 12. elokuuta 2013

Viikonloppu

Miten onkin, että viikonloput on aina pahoja! Tänä viikonloppuna tosiaan tuli vähän herkuteltua myös sunnuntaina, kun vietettiin kaverin synttäreitä kakun kera. Lisäksi liikunnat jäi lyhyeen 20 minuutin pyöräilyyn, koska ilta meni työhakemusta tehdessä.

Tänä aamuna satoi kaatamalla ja olin silti jo lähdössä pyöräilemään, kunnes mies ehdotti että heittäisi mut autolla. Joten nyt on illalla pakko saada tunti täyteen jollain muulla keinolla tai joudun merkkaamaan jonkun ison miinuksen kalenteriin tälle päivälle!

lauantai 10. elokuuta 2013

1. punnitus

X - 3kg!

Jeee!

On tässä kyllä hikoiltukin ja tarkoitus on jatkaa samaan malliin.

Tänään oli kummitytön synttärit joten ei oikein viitsinyt kieltäytyä hiilariherkuista. Myönnettäköön kuitenkin, että olisihan sitä voinut vähän rajoittaa siinä kuinka paljon niitä herkkuja syö.. Oltiin lisäksi vielä kahveilla anopilla (karjalanpiirakka ja puolikas pulla) ja muumimaailmassa (vähähiilihydraattinen lounas ja frozen jogurt joka oli kyllä vähän turhaa).Tultiin takasin vasta ysin aikaan ja meinasin mennä pihatöihin vähän hikoilemaan, mutta vaihdoin sen kuitenkin sitten pyöräilyyn ja kävin 8,5km kilometrin ja olin puoli tuntia matkassa. Joko kunto on noussut jonkin verran, pyörä on tosi paljon parempi kuin vanha tai sitten matkalla oli tosi paljon alamäkeä - oli miten oli, pyöräily tuntu helpolta ja kivalta ja piti oikein tehä lisälenkkiä kun oli semmonen olo ettei tuu tarpeeksi hiki.

perjantai 9. elokuuta 2013

Onnistumistarina

Pakko merkitä tänne ylös kun löysin todella inspiroivan onnistumistarinan: http://www.suakkuna.net/suakkunoita/laihdutus.html

Jostain syystä mä saan aivan suurimmat motivaatiot ehdottomasti just tollasista onnistumistarinoista missä aidot ihmiset on onnistunu siitä mitä mä yritän! Ja tuossa yllä mainitussa blogissa oli vieläpä jotenkin niin hyvin järkeistetty koko se laihduttamisen prosessi. Me likes!

torstai 8. elokuuta 2013

Ensimmäinen koettelemus

Eilen jäi kirjoittamatta kun oli sen verran hektinen päivä. Keskiviikkona en sitten kuitenkaan mennyt testaamaan uutta pyörää vaan kävelin reippaasti kaupalle missä sovittiin kaverin kanssa että nähdään ja josta yhdessä lähdetään kävelylle. Kävely teki kyllä tosi hyvää, vaikka jalat oli kipeät jo työmatkapyöräilystä. Keskiviikolle sain siis sekä pyöräily (10km) että kävely (7km) merkinnät, huikeeta! Kävelyssä on kyllä se hyvä puoli, että kun on hyvää seuraa niin matka menee ihan huomaamatta kun kälättää samaan aikaan. Noin 50% meidän keskustelusta tällä kertaa käsitti kylläkin esikoistemme pottakäyttäytymistä, joten ehkä enskerralle (ens ke) vois yrittää kehittää jotain vähän sivistyneempää aihetta!

Kun palasin kotiin kävelyltä päätin vielä "nopeasti" siirtää lastenistuimen vanhasta pyörästä uuteen. Tämä osoittautuikin oletettua tuskaisemmaksi episodiksi, eikä asiaa auttanut se, että satoi kaatamalla ja ukkosti ja salamoi melkein koko sen tunnin kun sähläsin tuolin kanssa.

Eilen aamulla viimein pääsin kunnolla pyöräilemään uudella pyörällä matkalla töihin ja AAAAAH! Nyt ymmärrän miksi monet tykkää pyöräilystä! Siis pyörä rullasi niin ettei tarvinnut koko ajan hiki päässä polkea ja muutenkin vaihteet ja käsijarrut ja kaikki tuntui aika luksukselta Tunturi Pop (mummun vanha) jälkeen. Laihdutus- ja painonpudotusnäkökulmasta tietenkin olis ehkä ollut parempi polkea vanhalla rääkillä..

Olin eiliselle buukannut vielä iltakävelyseuraakin, mutta oli niin outo trooppinen ilma (kosteusprosentti melkein 100) ja jalat jumissa vielä eilisestä kävelystä, että mentiinkin vaan yksille puistoon juttelemaan. Tuli silti pyöräiltyä pari kilsaa lisää.

Ja itse otsikkoon vielä, että eilen ensimmäistä kertaa hiipi pieni ajatus takaraivosta, että olishan se kiva vaan hurauttaa autolla töihin. Sain onneks painettua sen takas johonkin mielen syövereihin, mutta luulen että se tulee sieltä vielä monen monta kertaa uudestaan kun projekti etenee!

Ja wau mikä ukkonen viime yönä!

Ehkä taas pari syytä lisää:
21. Toivon että kun paino putoaa niin mun krooninen nyrjähtelevä nilkka ei enää nyrjähtelisi, tai ei ainakaan niin pahasti kuin viime aikoina.
22. Mun on pakko jaksaa juosta mun pojat kiinni jos ne juoksee karkuun tai ne pitää pysäyttää jossain kriittisessä tilanteessa!!
23. Haluan voida joskus käyttää shortseja!
24. Haluan saada sukkahousut jalkaan ilman että nousee hiki hahaha
25. Toivon mukaan pysyisin terveempänä paremmin jos olisi parempi kunto
26. Haluan että solisluut erottuu (joo, mulla on ollu aina joku fiksaatio näihin)
27. Haluan näyttää kuvissa siedettävältä niin ettei haittaa jos joku ottaa kuvan musta enkä huomaa (vetää vatsaa sisään)
28. Haluan pidemmän kaulan, joka tapahtunee kaksoisleukaa pienentämällä ja myös rintamusta pienentämällä :)
29. En halua enää kuorsata! Toivon mukaan laihdutus auttais siihenkin
30. En halua sairastua sukurasitteena olevaan diabetekseen

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Oma pyörä kullan kallis

Hurraa, pyörä on saapunut kotiin. Pakko illalla vielä lähteä testaamaan sitä! Oon kyllä lähdössä kaverin kanssa kävelemään mutta voisin vaikka pyöräillä kaupalle missä sovimme näkevämme.

Tänään on taas ruuatkin menny nappiin, on tullu syötyä monipuolisesti ja kevyesti ja ehdin jopa syödä aamupalankin tänään. Aamupalat on jotenkin jäänyt kun on tullut lähdettyä niin nopeasti aamulla liikkeelle viime päivinä.

Tekis mieli käydä vaa'alla mutta yritän malttaa vielä ens viikkoon. Sitten kyllä perskeleet lentelee jos mitään ei oo lähteny!

tiistai 6. elokuuta 2013

Heräteostoksia

Tänä aamunakin pyöräilemään lähtö tuntui siltä kuin olisin aina tehnyt sitä. Melkein jo luulin etten edes hikoilisi, kunnes perillä puski päälle oikein kunnon jähi! Hyvä fiilis silti, monta päivää jo putkeen onnistunut tunnin urheilu päivässä, ihme jos ei yhtään ole paino lähtenyt kun viikon päästä uskallaudun uudestaan vaa'alle.

Lähdettiin illalla vähän kävelemään kun päätin poiketa ihan lähellä sijaitsevaan pyöräliikkeeseen jossa en aiemmin ole koskaan käynyt. Joskus olin ohimennen kurkannut liikkeen nettisivuja ja tullut siihen tulokseen että siellä myydään vaan sikahintaisia "ammattilaispyöriä". Liikkeen sisälle astuttuani minua palveli ehkä 20v pojankloppi (saattoi olla vanhempikin mutta mistä noista enää tietää) joka ei tuntunut kyllä ihan kauheasti pyöristä tietävän. Kaupasta löytyi yksi hintahaarukkaani soveltuva naistenpyörä, mutta senkin hinta oli viidessä sadassa joten olin jo lähdössä liikkeestä kunnes poika sanoi että kun kesä on jo niin lopussa niin hän antaa siihen alennuksen ja myy sen 370 eurolla. Olin jättänyt lompakkoni kotiin joten totesin että harkitsen asiaa ja palaan huomenna. Liikkeen ulkopuolella mieheni, joka alunperin hieman vastusteli jo aiemmin polkupyörähankintaa ylipäätään, totesi että pitäisiköhän se nyt ottaa sieltä kuitenkin. Tein pika-googlaukset ja marssimme miehen pankkikortin kera sisään liikkeeseen ja ostimme pyörän JEEEEE! Tai siis jossain välissä kävin pikaisesti kyllä myös koeajamassa sitä ja hyvältä tuntui. Toisaalta mikä tahansa pyörä on varmasti parempi kuin tällä hetkellä ajamani Tunturi-pyörä 70-luvulta jossa periaatteessa on kolme vaihdetta mutta käytännössä vain yksi. Poika lupasi vielä virittää pyörän kuntoon huomiselle jolloin käyn illalla noutamassa sen. Ylihuomenna pääsen siis varmaankin jo uudella menopelillä töihin!

Pikamainintana tähän loppuun täytyy todeta että on erittäin rasittavaa, että joka aamu kun lähden pyöräilemään töihin päässäni soi pikkukakkosen lastenohjelmien tunnarit..

maanantai 5. elokuuta 2013

Pyöräilyä

Ah autuutta! Löysin täydellisen pyöräreitin töihin! Matkaa kertyy sopivat 5,5km, matkalla pääsee pyörätietä merenrannassa, näkee lehmiä ja lisäks vika n. kilsa on melkeenpä alamäkeä jonka aikana saa ihanasti kuivattua hiet :) Takaisin tulin vanhaa reittiä joka koostuu pitkälti ylämäestä, mutta kun sports tracker ilmoitti tän päivän pyöräilyks 10 km niin olin kyllä tyytyväinen.

Päätettiin miehen kanssa kokeilla viikko vähähiilihydraattista ruokavaliota ja tänään ekana päivänä jo huomas että rasvaa pitänee kyllä syödä ettei heti tuu nälkä. Tänään tuli mentyä kyllä tosi kevyellä ravinnolla.

Jatkanpa vähän listausta tämän projektin motivaatioista:

11. Haluan eroon kaksoisleuasta
12. Haluan eroon polvi- ja nilkkakivuista
13. En halua että lapsille huomautetaan läskistä äidistä
14. Haluan että urheilusta tulee mieluisaa puuhaa nykyisen taistelun sijaan
15. Haluan voida joskus tulevaisuudessa, sitten kun oon laiha, nauttia vaikka suklaata ilman huonoa omaatuntoa
16. Haluan mahtua Espritin yksiin housuihin joita oon pitkään himoinnut
17. Haluan taipua paremmin eri asentoihin, if you know what I mean ;)
18. Juoksemista vois joskus olla siistiä harrastaa
19. En todellakaan halua alkaa maksaa mitään läskimaksuja lentoyhtiölle
20. Haluan mahtua pieniin paikkoihin, esim hakemaan sohvan alta sinne joutunutta legopalikkaa

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Juhlintaa

Valitettavasti ei kuitenkaan mitään projektiin liittyvää juhlintaa vaan miehen isoäidin ysikymppiset jossa oli tietysti tarjolla ties mitä herkkupöperöä. Tänään ei ole tullut ihmeempää urheiluakaan harrastettua, mutta aamulla vedin ns raivosiivoomiset ja hiki kyllä lensi. Kaipa sekin lasketaan..

Huomenna olisi tarkoitus mennä pyörällä töihin, jolloin tunnin liikunnat saisi sopivasti työmatkalla kuitattua.

Aloituspaino on nyt saatu ylös, mutta kutsutaan sitä nyt vielä lukuna X ja tulevia viikkoja esim X miinus 5 kg :)

lauantai 3. elokuuta 2013

Syitä, ei tekosyitä!

Toinen päivitys vielä tälle päivälle. Näytti jo vähän huonolta sen suhteen että pääsisin tänään liikkumaan koska päätimme lähteä perheen kanssa extempore appiukon mökille. Tämä siis tarkoittaa omalta osaltani ihanaa löhöilyä kun isovanhemmat juoksentelevat lapsien perässä. Kotimatkalla sain kuitenkin ajatuksen (rasti seinään) lähteä vielä polkemaan esikoinen kyydissä pienen lenkin ja ajoin 7,5 km lenkin, puoli tuntia. Parempi kuin ei mitään.

Vaakaan on nyt ostettu uusi paristo, joten pian saan lähtöpainonkin tietoon, sekä ensi elokuun tavoitepainon.

Ehkä tähän alkuun voisin vielä aloittaa pienen listauksen syistä miksi kannattaa ja miksi haluan saada 30% pois painosta. Voin sitten aina palata näihin syihin kun jos alkaa projekti tökkiä.

1. perussyyt: terveys yms mistä aina jauhetaan, ihan tärkeitä kyllä.
2. pojat - tämän pitäisi olla suurin motivaattorini, ja onkin, sillä haluan jaksaa leikkiä lasteni kanssa ja elää pitkään heidän vuokseen.
3. en halua olla hiessä ja puuskuttaa kun juoksen kolme askelta bussiin
4. haluan olla pirteämpi
5. en halua bussissa joutua miettimään mihin kannattaisi istua että joku voisi edes periaatteessa mahtua vielä viereeni
6. haluan voida mennä poikieni kanssa linnanmäen laitteisiin.
7. haluan mahtua normikaupan vaatteisiin
8. haluan ostaa alusvaatesetin joka oikeasti voisi näyttää joltain päälläni eikä vain "tukea"
9. haluan siihen tilaan jossa en edes harkitse hissiä rappusten sijasta
10. haluan välttää sukurasitteena olevan diabeteksen

lista jatkunee seuraavassa päivityksessä..

perjantai 2. elokuuta 2013

Projektin aloitus

Aloitin eilen miinus kolmekymmentä projektini ja tarkoitus oli kirjoittaa tänne jotain jo eilen, mutta kävi ilmi ettei bloginaloitustaitoni olekaan ihan niin loistavat kuin olin kuvitellut. Tämä ajatus yrittää pudottaa kolmekymmentä prosenttia painostani lähti siis siitä että huomasin istuvani sohvalla katsomassa jenkkien Extreme Weight Loss -ohjelmaa syöden sipsejä ja mietin että jos ohjelmassa ihmiset pystyvät pudottamaan 50% painostaan vuodessa, niin ehkä minäkin voisin tehdä jonkun tason pitkän tähtäimen suunnitelman ja asettaa tavoitteeni maltillisesti vuoden päähän ja yrittää siihen mennessä saada painostani 30% pois.

Tämän päätöksen innoittamana kävin eilen mieheni ja rattaissa köllöttävän Koon kanssa kävelemässä aamulla viiden kilometrin lenkin (n. 1h) ja illalla sain vielä lähdettyä uudestaan viiden kilometrin kävelylle siskoni kanssa (1h)

Lähtöpainoni on tällä hetkellä vielä mysteeri, sillä vaakaan pitäisi vaihtaa patteri. Pistetään tämän päivän todo-listalle. Tänään siis en voi kuvitellakaan käveleväni mihinkään, koska jalat on niin jumissa, mutta jospa sitä pääsisi lähtemään vaikka pyöräilemään illalla.

Ajatukseni on siis lisätä liikuntaa elämääni, toivon mukaan tunti päivässä ja vähentää herkkuja ja pienentää annoskokoja ja syödä terveellisemmin. Suurin ongelmani on tällä hetkellä se, etten liiku tarpeeksi, joten aloitan siitä sekä jättämällä herkkuja vähemmälle.