Olen tähän asti käynyt iltakävelyillä (ei, en uskalla kutsua niitä vielä lenkeiksi) vaellussandaaleissa ja niistä on tullut erinäisiä vaivoja kuten päkiän hiertymistä ja toiseen nilkkaan kohdistuvaa kipua. Päätin siis, että on aika käydä ostamassa uudet lenkkarit, jotka soveltuvat kävelemiseen. Normaalisti en missään nimessä näin alkuvaiheessa kuntoiluprojektia sijoittaisi suurta summaa "välineisiin" mutta nyt ostin 80 euron kävelykengät Stadiumista. Koska päivän liikuntatuntia ei ollut vielä tehty, päätin lähteä kävelemään kun sain pojat nukkumaan. Ja siis voi täydellisyys ja ihanuus jne! Kengät oli TÄYDELLISET! Pehmeät kävellä (tuntui paljon vähemmän polvissakin), kivan näköiset, tukevat ja tuntui kuin ne olisi lähes kävellyt puolestani. Aivan eri kävelykokemus kuin aiemmin! Innostuneena kävelinkin pidemmän reitin vielä mitä olin ajatellut ja nopeammalla keskinopeudella kuin yleensä!
Tänä aamuna kävin vaa'alla taas ja painoa oli viime viikosta lähtenyt kilo. Jälleen oletin, että olisi voinut lähteä enemmänkin, mutta ehkäpä selitys löytyy siitä että viime aikoina olemme tehneet aiempia viikkoja enemmän kermapohjaisia ruokia. Tämän päivän liikunnat ajattelin illalla suorittaa mökillä soutamalla läheisen saaren ympäri! Ihan kiva saada vähän vaihtelua pyöräilyyn ja kävelyyn. Tosin olen kyllä lauantaille jo sopinut kävelytreffitkin naapurin kanssa - luvassa ilmeisesti aika rankkaa treeniä koska naapuri on selkeästi paremmassa kunnossa kuin minä. No, pitää luottaa rakkaisiin lenkkitossuihin, että ne tuplaa normaalin nopeuteni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti