Eilisellä Piloxing-tunnilla on selkeästi ollut käytössä täysin uusi lihas, sillä tänä aamuna normaalin pakara, reisi, vatsa ja käsilihasten lisäksi joku pieni lihassuikale olkapäissä solisluiden lähimaastossa on kipeä. Tällaista tunnetta en muista koskaan tunteneeni ja tuo pieni lihas ilmoittelee itsestään esim. kun kirjoitan näppiksellä, joten hän lienee läsnä koko työpäiväni. No mikäs siinä, voin sitten joskus pullistella solisluulihastani kun se on huikeassa tikissä! Ajattelin ottaa Piloxingin vakitunnikseni, koska se on sopivasti sunnuntaisin ja eilen tuntui hiki lentävän vielä enemmän kuin toissa sunnuntaina. Tunnissa ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että siellä ehkä hypitään vähän liikaa mun makuuni (mun polvien makuun) ja loppu huudahdus "SLEEK, SEXY, POWERFUL" menee kyllä mulla VÄHÄN yli.
Viikonlopun mättäminen näkyi tänä aamuna ikävästi vaa'alla (joo kävin vaikkei olisi pitänyt) ja se tarkoittanee sitä, että pitäisi vähän tiukentaa liikkumisia ja myöskin syömisiä tällä viikolla. Tänään yritän raahautua salille illalla, huomenna ehkä aamulla ja keskiviikkona olisi tiedossa taas kävelylenkki. Loppuviikko ja viikonloppu pitää vielä suunnitella, koska jostain syystä viikonloppuisin en yleensä saa itseäni liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti