sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viikonloppu

Ilmeisesti hyviä tuloksia seuraa aina jonkun tason herpaantuminen. Perjantaina tuli taas ei liikuntaa -merkintä kalenteriin ja tälläkin kertaa keksin ties mitä syitä miksi se sinne tuli - pääasiassa syytin sadetta. Kävin kuitenkin katsomassa kun isot miehet luistelee kaukalossa pienen mustan muoviesineen perässä, joten kaipa se penkkiurheilukin lasketaan henkisen tason liikunnaksi (no ei lasketa!!). Lauantai meni rehkien pihalla ja illalla pyöräilin siskolle katsomaan leffaa. Jotenkin tuntuu, että jos pyöräilee johonkin, jossa makaa kaksi tuntia sohvalla ja pyöräilee takaisin niin tilanne on +/- nolla..

Tänään käytiin perheen kanssa sieniretkellä Pirttimäessä ja on näköjään unohtunut partiovuosilta, että millaista ylä- ja alamäkeä se maasto siellä on. Hikeä siis pukkasi ja varsinkin kun puskin kärryissä rötköttävää Koota pitkin metsiä. Toinen vaihtoehto oli, että Koo "käveli" eli roikkui kädessäni ja välillä putsasi kädellä maata edestään, joka aiheutti sen, että minä taluttajana kuljin todella ergonomisessa asennossa.

Illalla oli suunnitelmissa lähteä vielä salille, mutta sitten huomasin että sieltähän tulee Tanssii Tähtien Kanssa! En nykyään seuraa oikeastaan mitään telkkarista, joten nyt kun kerrankin tulisi jotain mitä seurata, niin joutuu kyllä vähän taistelemaan että saa itsensä salille. Tietty salillakin on telkkari, mutta kuitenkin missaisi osan. No palaan asiaan kuinka kävi.

Ps. Tänään pitkästä aikaa käyttämäni ulkoilutakki oli yhtäkkiä liian iso!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti