Olin suunnitellut aloittavani kuntokuurin ja joulunaluskirin projektini suhteen nyt kun olen vapaalla, mutta valitettavasti projekti junnaa edelleen samalla radalla kuin marraskuussa - yskä, nuha ja kokonaisvaltainen tukkoisuus jatkuvat jo viidettä viikkoa. Täytyy myöntää, että myös ruokailut on menneet vähän metsään parin viime viikon osalta. Ollaan syöty herkkuja ja naposteltavia ja hiilareita melkein joka päivä. Kylläpä hienosti kirjoitin edellisen lauseen muotoon "ollaan" enkä "olen" :) Myönnetään että rakas mieheni on viime aikoina ollut ennemmin rikostoveri kuin tukiverkko, mutta nyt koitetaan kammeta toisemme takaisin ruotuun!
Niin ihanaa kun on ollakin kotona lepäilemässä ja katsoa telkkaria, niin pelkään, että koko päivä menee jääkaapilla roikkumiseksi. Töissäolon hyvä puoli on ehdottomasti rajatut ruokailut ja vieläpä suhteellisen rajattu menuvalikoima, kun taas kotona tekisi mieli napostella jotain vähän väliä! Suunnitelmissa olisikin pitää ainakin alkuun ruokapäiväkirjaa, jotta tulisi edes pieni kynnys napata keksi tms kaapin ohi kulkiessa.
Perjantain punnituksessa oli tullut 300g plussaa. Se oli toinen kerta tämän projektini aikana kun paino ei olekaan mennyt alaspäin. Ottaen huomioon etten ole kuukauteen päässyt liikkumaan ja olen syönyt huonosti ja epäterveellisesti, en ole kovinkaan järkyttynyt tuloksesta. Tavoitteenani oli kuitenkin, että -20 kg olisi mennyt synttäreihini mennessä rikki tai viimeistään joulukuun vaihteessa, ja se tavoite ei ole vieläkään täyttynyt. Aion nyt unohtaa -20kg tavoitteeni ja asettaa itselleni -25kg tavoitteen ennen tammikuun alun Malesian reissua. Se tarkottaisi sitä, että pitäisi ehdottomasti nyt saada itseni kuntoon, päästä liikkumaan ja pitää joku kuri myös joulureissulla syömisen suhteen! Toivon mukaan motivaatioksi riittäisi se, että pylly mahtuisi vähän mukavammin lentokoneen istuimeen, jossa 6.1. istun semmoiset viisitoista tuntia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti